Skip to main content

Lähdeviittaus: Tekijänoikeudet

Tekijänoikeudet

 

Tekijänoikeudella suojataan ja edistetään henkistä luomistyötä sen eri muodoissa. Tekijänoikeuksia säädellään kansallisella lainsäädännöllä, EU:n direktiiveillä ja kansainvälisillä sopimuksilla. Tekijänoikeuden ja lähioikeuksien oikeudenhaltijat ovat perustaneet yhdistyksiä (esim. Kopiosto) valvomaan ja hallinnoimaan oikeuksiaan. Tekijänoikeudellisesti suojattujen teoksien käytöstä ja oikeuksien luovutuksesta voidaan sopia erityisillä kaupallisilla sopimusehdoilla (kuten FinELib).

Tekijänoikeuden loukkauksesta on seuraamuksena sekä siviilioikeudellinen vastuu (hyvitys ja vahingonkorvaus) että mahdollinen rikosoikeudellinen vastuu.

Taloudellinen oikeus antaa tekijälle määräämisvallan valmistaa teoksesta kappaleita ja saattaa ne yleisön saataville (myös esim. www-sivuille).

Moraalisella oikeudella tarkoitetaan tekijän persoonallisuuden suojaa eli oikeutta tulla mainituksi. Moraaliset oikeudet jaetaan tekijänoikeuslaissa edelleen isyysoikeuteen ja respektioikeuteen. Isyysoikeus tarkoittaa sitä, että jokaisella on velvollisuus kertoa tekijä teosta käytettäessä, tekijän nimi on mainittava hyvän tavan mukaisesti ja nimeä ei voi poistaa teoksesta. Respektioikeus tarkoittaa sitä, että teosta tai siitä tehtyä teoskappaletta ei saa muuttaa tekijän kunniaa loukkaavalla tavalla.

Tekijänoikeuden rajoituksia (poikkeuksia) ovat yksityinen käyttöoikeus (esim. kopiointi omaan käyttöön) ja sitaattioikeus (lupa ottaa lainauksia julkistetusta teoksesta).

Sitaattioikeus

Sitaattioikeuden mukaan (tekijänoikeuslain 25 §:n 1 momentin 1. kohta) tekstin siteeraamisen lisäksi saat käyttää myös taulukoita, kuvioita, piirroksia ja valokuvia sitaatteina "tieteellisessä esityksessä", eli esim. opiskelutehtävissä ja opinnäytetyössä, mikäli käsittelet kuvaa esityksesi tekstissä ja siteeraaminen selventää tai havainnollistaa. Säännös ei anna lupaa kuvan muuntelemiseen, esim. tekemään siihen omia lisäyksiä. Useimmat opinnäytetöissä siteeratut toisista lähteistä kopioidut kuviot, kaavakuvat ja piirrokset eivät ylitä teoskynnystä.

Jos haluat käyttää muualla julkaistua kuvaa muuten kuin edellä tarkoitetun sitaatin tavoin, esim. koristamaan esitystäsi, sinun tulee joko pyytää lupa kuvan tekijältä tai oikeudenomistajalta tai käyttää kuvaa, jonka tekijä on sallinut kuvan vapaan käyttämisen (esim. Creative Commons -lisenssillä: CC-kuvien haku).

Plagiointi ja tieteellinen epärehellisyys

Plagioinnilla tarkoitetaan yleisesti toisen tekstin, ajatusten tai ideoiden luvatonta kopiointia. Opiskelussa tahallinen plagiointi ilmenee yleensä joko toisen opiskelijan oppimistehtävävastauksen tai sen osan kopiointina tai tekstin kopiointina suoraan lähdemateriaalista (esim. kirjallisuudesta, internetistä, opinnäytetöistä) ilman asianmukaisia lähdeviittauksia. Plagioinniksi katsotaan myös alkuperäisen tekstin toistaminen oppimistehtävässä sen sanamuotoa tai sanajärjestystä muuttamalla.

Lahden ammattikorkeakoulussa opiskelutehtävien ja opinnäytetyön tekstilainauksien tarkastukseen ja plagioinnin tunnistukseen käytetään Urkund-nimistä ohjelmistoa.

Linkkejä

FinELib-aineistojen käyttöoikeudet
- Lisensoitujen verkkoaineistojen sopimusten mukaiset käyttöoikeudet ja -rajoitukset

FINLEX - Valtion säädöstietopankki

Hyvä tieteellinen käytäntö
- Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeistus

Kopiosto: Usein kysyttyä tekijänoikeudesta

Kopiraitti
- OKM:n ja Kopioston opas kouluopetukseen liittyvistä tekijänoikeuskysymyksistä

Opetus- ja kulttuuriministeriön tekijänoikeussivut
- Suomessa tekijänoikeusasioista vastaa opetus- ja kulttuuriministeriö

Opettajan tekijänoikeus
-  Tekijä: Tarmo Toikkanen ym.

Tekijänoikeuslaki

Tekijänoikeusneuvoston lausunnot
- Tekijänoikeusneuvosto antaa lausuntoja tekijänoikeuslain
soveltamisesta mm. opinnäytetöissä

Tekijänoikeus: Vastauksia usein esitettyihin kysymyksiin
- Jukka "Yucca" Korpelan tekijänoikeusfakki

Urkund
- plagioinnin tunnistukseen käytetty ohjelmisto Lahden ammattikorkeakoulussa